RSS

Aihearkisto: Maastoilu

Dingo, citymaasturi

Sweet Dingo - citymaasturi

Dingo - citymaasturi

Dingo on urbaani uros. Onhan se kasvanut ja elänyt Keravalla, aivan kuten Idols-Martti. Martin tapaan Dingo on tottunut mopoihin, peräkärryihin tai paloautoihin. Alikulkutunnelitkin ovat sille normireittejä.

Dingon on siitäkin hieno mies, ettei sen tyhmyys tiivisty joukossa: vaikka maastokaverilla olisikin vähän villimpi päivä, Dingo on cool. Martista en tiedä. Tänään kaveri ei pitänyt valkoisesta kyltistä eikä valkoisesta hiekasta, mutta tyylitietoisten tammojen pitääkin kiinnittää huomiota väreihin, toisin kuin ruunien.

Autoilijat ovat toistaiseksi (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) käyttäytyneet ihmisiksi. Olisihan se idioottimaista ohittaa 500 kiloinen saaliseläin kovaa tai läheltä. Mutta mitä pitäisi tehdä oraville? Jyrsijän ryökäleet eivät kerta kaikkiaan osaa ottaa huomioon kanssaeläviään. Eivät ainakaan herkkäsieluisia Keravan kasvatteja. Tupsukorvat riehuvat puissa ja pelottelevat viattomia herrasmiehiä. Vastuutonta.

Ennen kuin oravat saadaan kuriin, on vain tyydyttävä siihen, että omistaa urbaaniin ympäristöön kotiutuneen ratsun: kauralla hyrräävän citymaasturin. Dingo RAV (KÄYNT ja LAUKK) 4. Ekologinen ja hyvin muotoiltu malli. Ei hassumpaa!

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Dingo, citymaasturi

Kirjoittanut : 23 toukokuun, 2011 Kategoria/t: Hevoset, Maastoilu

 

Avainsanat: , , ,

Henkisesti rasittavaa epäliikuntaa?

Ratsastuksella ei yläasteen liikunnanopettajani mukaan ole mitään tekemistä urheilun kanssa. Lihakset saavat ihanasti levätä, kun hevonen juoksee puolestani. Mutta sitten on se henkinen puoli. Kun hevonen juoksee puolestani kouluradalla, minua jännittää millaisen prosenttilukeman se saa juoksustaan palkinnoksi. Ja hevostani jännittää, kun selässä istuu tärisevä suolapatsas. Joskus minua saattaa jännittää myös metsästä eteen loikkaava koira tai vastaan rymistelevä kuorma-auto. Ratsastus on siis henkisesti rasittavaa epäliikuntaa.

Luin joululomalla Eerika Häkkisen kirjan, Pieni kauhukauppa. Opus keskittyy mielikuvaharjoitteluun ja tarjoaa neuvoja mm. sykkeen hallintaan jännittävissä tilanteissa. Mieleenpainuvin kehotus oli miettiä lehmiä. Niinpä! Mikä sen levollisempaa, kuin pellolla märehtivä lehmä. Jos vielä keksisi mitä lehmä miettii, niin pääsisi rentouden alkulähteille.

Kokeilin Häkkisen metodia, kun maastokaverimme tykitti kotiin kesken matkan. Hetkellisesti jo rasitti henkisesti, mutta onneksi muistin lehmät. Ayrshiret mielessäni pääsimme Dingon kanssa turvallisesti kotiin.

Vaikka tietyt hevosteluun liittyvät tilanteet aiheuttavatkin ajoittain ahdinkoa, ratsastus toimii henkisenä valmentautumisena elämään. Ilman hevosta olen aavistuksen kireä. Mieheni sanoin: ”Onhan se kallista, mutta on se sen arvoista”. Kun elämä nostattaa verenpainettani, mietin Dingoa, en lehmiä.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Henkisesti rasittavaa epäliikuntaa?

Kirjoittanut : 17 helmikuun, 2011 Kategoria/t: Henkinen valmennus, Maastoilu, Ratsastus

 

Avainsanat: , ,

Kadonnutta eteenpäinpyrkimystä etsimässä

Viikonloppuna pompsahtelin hilpeänä puolelta toiselle Dingon selässä. Dingo harppoi vähintään yhtä iloisena lumisia teitä pitkin. Aivan kuin se olisi saanut jouset takaosaansa. Tarkistin. Mitään lisäosia ei ollut ilmaantunut.

Dingon eteenpäinpyrkimys oli hukassa sen saapuessa meille. Etsin joka paikasta, mutta en löytänyt. Ymmärrettävää sinänsä. En minäkään viitsisi jalkojani nostella jos olisin ollut maneesia 2-3 tuntia päivässä kiertänyt tuntihevonen. En ehkä liikkuisi ollenkaan ja saattaisin jopa kiukutella. Tarkemmin ajatellen, minut olisi myyty halvalla jo tuntihevosurani alkumetreillä, koska pääni olisi hajonnut tylsyydestä.

Koska Dingo on nyt herra yksityishevonen ja koska haluan treenata hevosella, joka liikkuu ihan itse, olen koittanut miettiä erilaisia tapoja eteenpäinpyrkimyksen parantamiseksi. Keinoja on löytynyt lukemalla, kokeilemalla ja viisaampia kuuntelemalla.

Alla on lista niistä yksinkertaisista keinoista, jotka olen itse kokenut toimivimmiksi heti sen jälkeen, kun hevoselle on varmistettu riittävät eväät ja lepohetket:

  • Pitkät ja rennot maastoreissut riittävän usein (uskallan väittää, että eteenpäinpyrkimys harvemmin häviää hevosilla, joiden viikko-ohjelmaan kuuluu riittävästi maastoilua). Maastolenkeillä jalka nousee ja mieli rentoutuu.
  • Hevosen herkistäminen avuille.
  • Riittävän pitkä alkuverkka.
  • Reippaat pätkät heti alkuverkan jälkeen.
  • Puomit tai pikkuesteet harjoituksissa (kouluharjoituksissa).
  • Hauskat ja vaihtelevat treenit.
  • Hevosen tahdin rikkominen pohkeella.
  • Huolehtiminen siitä, ettei käsijarru ole jäänyt päälle (ja sisäohjassa ei olla yhtään kiinni).
  • Huolehtiminen siitä, ettei kankkujarru ole päällä ja ettei puristeta reisillä.

Kun saan tuon letkeän menon siirrettyä lumisilta teiltä maneesiin, aion juhlia. Ja taidan palkita Dingon pitkällä maastoretkellä 🙂

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Kadonnutta eteenpäinpyrkimystä etsimässä

Kirjoittanut : 8 helmikuun, 2011 Kategoria/t: Hevosen hyvinvointi, Hevoset, kouluratsastus, Maastoilu, Ratsastus

 

Avainsanat: , , , ,

 
%d bloggaajaa tykkää tästä: